
Selkolaulukirja
on tehty erilaisten ryhmien musiikkituokioita varten. Selkeän
rakenteensa vuoksi kirjaa on helppo käyttää myös erilaisten
erityisryhmien kanssa (katso
lehtileike)
Selkolaulukirjassa on
178 laulun sanat. Jokaiselle laululle on oma sivu ja
jokaisella sivulla on lauluun liittyvä piirretty kuva. (esimerkki
selkolaulukirjan sivusta)
Selkolaulukirjan teksti on kirjoitettu
isoilla kirjaimilla, jotta se
olisi helposti luettavissa.
Mukana on
29 lastenlaulua, 63 kansanlaulua, 70 suosikkisävelmää sekä
16 hengellistä laulua. (tutustu
sisällysluetteloon)
Säestäjän
selkolaulukirjassa on samat laulut kuin selkolaulukirjassakin,
mutta tässä kirjassa lauluihin on lisätty sointumerkit säestämistä
varten. Säestyssoinnut ovat helposti soitettavia perussointuja,
jotka on merkitty selkeästi laulun sanojen yläpuolelle. Säestyksen
sävelalat on valittu siten, että kaikkien on helppo laulaa
säestyksen mukana. Keskeistä soinnutuksessa
on myös se, että kaikki laulujen säkeistöt on soinnutettu. Näin myös
säestäjä voi paremmin osallistua koko laulun laulamiseen. (esimerkkisivu
Säestäjän selkolaulukirjasta)
KIRJOJEN HINNAT JA TOIMITUSKULUT
Selkolaulukirja: 35 €/kpl. + toimituskulut
Säestäjän selkolaulukirja: 45 €/kpl. + toimituskulut
|
HUOM!
TULOSSA Selkolaulukirja 2!

|
|
|